Wednesday 17 April 2013

Liettuassa tapahtunutta sunnuntaista tiistaihin

Tänään 14.4 klo 09:35 lähti lento kohti Riikaan.  Olimme ihmeissämme lentokoneen koosta, joka vastasi kyllä enemmän yksityistä pienkonetta, kuin finnairin lentokonetta. En ole itse ollut ikinä lentokoneessa, joten kokemus oli aivan uutta. Nousu oli aika kamala! kiihdytti eka tuhatta ja sataa ja sitten aivan ihanasti otti mahan pohjasta.  No en mä vuoristoradoistakaan tykkää, mur. 


Ihailtiin kuitenkin pilvien yläpuolella taivasta. Oli kirkasta ja pilvet näytti hattaroilta joiden päällä voisi pomppia. pilvien alapuolella oli kuitenkin synkkää ja saavuimmekin Riikaan koleissa merkeissä. lämpöasteita oli noin 4, mikä tuntui kylmemmältä mitä Helsingissä.

Lentoaseman ravintolassa söimme ja odotimme bussia kohti Klaipedaa, joka lähti vasta klo 12 jälkeen. yllätyksemme oli taas varsin suuri, sillä eteemme ajoi pieni minibussi, jota emme ikinä ole nähneet suomessa. Bussissa ei tietenkään ollut vessaa, saatika roskakoria. Kuskikin tykkäsi ajaa kuin viidakossa. Pistimme myös erityisesti huomioon Latvian asuintalot, jotka oli jätetty rakentamisessa puolitiehen. Runko olu valmis mutta ikkunat ja itse sisältö puuttui. Näitä saattoi olla monta taloa ihan vieri vieressä. Lähes kaikissa oli haikarat tehneet pesän. Joita olikin ihan älyttömästi, mitä taas suomessa ei ole. Myöskään rakennuksia ei noin vaan jätetä rakentamatta. Tuli muutaman kerran ajateltua mitkä on ihmisten elinkeino latvian ja liettuan maaseudulla. Pellot oli huonosti hoidettuja, ei juurikaan näkynyt eläimiä. Muutamia kanoja ja kaksi navettaa tuli vastaan vasta liettuan puolella.
4 tunnin bussissa istumisen jälkeen olimme vihdoin perillä. hyppäsimme taksiin joka vei meidät koulun asuntolalle. Vastassa oli asunnonvastaajia jotka huonosti englantia taittaen ohjasivat meidät asuntoihin. He tarjosivat meille myös nätisti katetun pöydän. Tarjolla oli paljon pullovettä, sillä hanasta ei voi juoda. Eli ilmeisemmin likaista? Tarjolla oli myös makkaraa, kananmunia, kurkkua ja tomaattia. Juurikaan muuta salaattia täältä ei saa, eli tuskin on juurikaan vegaaneja liettuassa.



Meidän huoneissa ei ole suihkua tai keittiötä, vaan ne ovat käytävällä eri huoneissa. Mikä on erittäin huono juttu, sen lisäksi ettei voida juoda suoraan hanasta. Joo on tosiaan ihan luksusta asua suomessa. Täällä on likaiselta näyttävä keittiö kera kaasuliesien ja suihkukopissakaan ei ollut kehumista. No niin valitankin, entäs sitten! saadaan me sentään jääkaappi tänne pian.


Pia opettaja sai itselleen ison huoneen jossa on suihku, jääkaappi ja jopa tv. Vitsi me ollaan kateellisia, mur.
Iltapäivällä kävimme paikallisessa kauppakeskuksessa Akropoliksessa.
Yllätyimme sen isosta koosta, tarjontaa oli vaikka kuinka paljon. Vastasi aika hyvin Suomen Itäkeskusta. Hinnat oli aika samaa hintaluokkaa kuin Suomessa. Ainoastaan ruoka oli halvempaa.

15.4


klo 8 aamulla muutama opiskelija asuntolalla neuvoivat meidät bussipysäkille  josta lähdimme yhdessä kohti koulua. Otimme huomioon sen etteivät liettualaiset juurikaan osanneet englantia, mikä vaikeutti hieman kommunikointia.  Englanninopettaja oli ainut joka puhui sujuvaa Englantia.  

Klo 9 Meidät ohjattiin huoneeseen jossa tarjoiltiin aamupala, johon kuului yllättäen makkara. Aamupalan jälkeen Englanninopettaja esitteli meille koulua.  Oppilaitoksessa voi opiskella Floristiksi, Kampaajiksi, Suunnitteluassistentiksi, Sisustajiksi (ei ole ihan vastaava koulutus kuin täällä Suomessa), kirjanpitäjiksi, pukuompelijaksi.

Opiskelu on koulussa ilmaista, mutta opiskelijoiden on maksettava kaikki materiaalit itse. Ruoka on myös maksullista. Täällä opiskelu  on hyvin erilaista mitä Suomessa. Meillä on esimerkiksi  ilmainen ruoka, ilmaiset työvaatteet sekä tarvittavat työkalut. Mitään materiaalia ei tarvitse opiskelijan itse kustantaa.

16.4 

Aamulla 8 aikaan koululla. Söimme aamupalan ja lähdimme autolla kohti Kalastajakylään Nidaan. Klaipedasta Nidaan oli noin 50 km.  Ikkunasta katselimme maisemia ja kiinnitimme erityisesti huomiota alueeseen jossa oli aukio alue täynnä pienen pieniä puuntaimia. 5 vuotta sitten kyseisellä paikalla oli maastopalo, johon on nyt istutettu taimia.

Pysähdyimme ensimmäistä kertaa metsäalueelle jossa oli kuolleita puita sekä  paljon merimetsoja (cormononts) pesineen. Merimetsojen uloste on syövyttävää, joten puut ovat kyseisen ongelman takia kuolleet.  Oli aika karu näky.


Jatkoimme matkaa alueelle jossa oli isohko kohta dyyniä. 300 vuotta sitten paikalla oli kokonainen kylä, mutta ne olivat hautautuneet hiekkaan, sillä puita ei ollut ja maaperä on ennestään hiekkaista. 

2 comments:

Pekka Pakkala said...

Hei,

hieno selostus! Aivan kuin olisi paikanpäällä itsekin.

t. Pekka

Kiira, äidinkielen ja suomen kielen opettaja said...

Voi miten kiinnostavalta vaikuttaa! Mira, olet taitava kirjoittaja! Jäämme odottelemaan Emmin ja Jonin päivityksiä :-)
Onnistuvaa reissua teille kaikille!

toivottaa Kiira