Thursday, 18 April 2013

Terve kotoa!

Tehtiin siis Mian kanssa eilen matkaa ihan kunnolla pitkän kaavan mukaan. Kerronpä hieman opetukseksikin tulevaan. Jatkakaa kuitenkin ihan rauhassa mahtavaa matkaa siellä! Palatkaa tähän vaikka ennen lähtöä takaisin tänne!

Heräsimme aamupalalle siis kello aamuviideksi. Meidät heitettiin kentälle puoli kuudelta. Tämä oli hyvä. Muistakaa antaa respaan avaimenne ja ottaa kaikki kamat mukaan huoneesta.

No Mia ja minä teimme sitten muutaman ostoksen kentällä ja siirryimme koneeseen. Mutta oh shit! Kone odotti kentällä tunnin!!! Oslossa kuulemma ongelmia. No kun sitten päästiin sinne niin koneemme oli lähtenyt ja olihan siellä aika sumuista, siksi siis kenttä oli ollut kiinni.

Sitten menimme tiskille, jossa meille yritettiin muutaman muun kanssa saada jatkolento Helsinkiin. Siinä meni 1,5 h ja sitten jouduimme menemään ulos ja tsekkaamaan itsemme uudelleen läpi turvatarkastusten jne jne. No vihdoin sitten pääsimme syömäänkin jotain, saimme ruokakupongin vaivanpalkkaa. Himassa sitten kasin aikoihin, piti olla neljältä... Onneksi kuitenkin matkalaukutkin oli tulleet samalla koneella! Ja matka ei kaiken kaikkiaan kestänyt kuin 12 tuntia...
Paluumatkalla ei ollut ihan näin paljon lunta...


Muutamia ohjeita:

Hotellissa kannattaa tankata viimeistä aamiasita, koneissa ei saa mitään! Jos haluaa niin Reykjavik-Oslo koneessa myydään ainakin patonkeja. Oslon kentta on helevatan kallis! Ja teillä ilmeisesti sitten rahat aika vähissä!

Kentällä kannattaa yrittää buukata paikat mahdollisimman lähelle koneesta poistumista perusteena lyhyt vaihtoaika Oslossa. Jos olette peräosassa voi koneesta ulospääsemiseen mennä 15 minuuttia ja silloin voi olla edessä sama kuin meillä eli jatkolennon missaaminen. Sari ja Hannu voi hoitaa varmaan sitten kaikille tsekkauksen.

Paikat saatte Helsinkiin asti, matkatavarat tulee suoraan. Jatkolennon pitäisi olla Finnair eli vastaantulijat tulkoon "tulevat 2A"-porteille 2 terminaalin alakerrassa.

Jos ostatte nesteitä käsimatkatavaroihin Reykjavikista pyytäkää pakkaamaan kiinniliimatttuun pussiin, niin menee turvatarkastuksesta läpi.

Oslossa menette transfer-domestic suuntaan ja siis turvatarkastuksen läpi. Älkää jääkö mihinkään jumiin ennen kuin tarkistatte Helsingin koneen lähtöportin ja sen, paljonko on aikaa. Kävelkää portille ja sitten vasta käykää toiletissa ja sillee.

Että silleensä!

No comments: